Disney

Ajattelin nyt kirjoittaa postauksen siitä mitä Disney minulle itselleni merkitsee, sillä saman aiheisiin postauksiin olenkin törmännyt lähiaikoina useammassa blogissa ja oma innostus sen kuin vain on kasvanut!  

Meidän perheessämme Disneyn klassikoita on katsottu niin kauan kuin vain voin muistaa. Muistan vieläkin ulkoa laulut ja repliikit niistä omista suosikeistani, niin hyviä ne ovat olleet. Minulle tulee aika-ajoin tällainen Disney-fiilis, jolloin saa himon katsella vain näitä vanhoja videoita sekä kuunnella sitä musiikkia kerrasta toiseen. Poden tätä samaista tilaa parhaillaan, ja tulen kohta hulluksi ellen löydä meidän Mulan-kasettia! Tiedän sen olevan meillä jossain, mutta missä, se on suuri arvoitus... Eli jos joltakin se löytyy, lainaan sitä mieluusti! :D
Sitä päivää odotellessa kun kaikki Dinseyn klassikot tulevat yhdelle ja samalle dvd- boxille, sillä se löytyy aivan varmasi tämän huushollin hyllystä heti sen ilmestyttyä!


90-luku oli vielä sitä aikaa milloin jatko-osat Disneyn elokuvista olivat vielä hyviä, esimerkiksi Leijonakuningas II joka on mielestäni vähintään yhtä hyvä kuin ensimmäinen osakin. Nykyään useimmiten jatko-osat elokuvista on huomattavasti huonompia, oli sitten kyseessä ihan kenen tahansa tekijän leffa.

Disneyn elokuvissa oli aina hyvä ja yksinkertainen juoni joka oli pienenä helppo ymmärtää, toisin kuin nykyajan lastenohjelmiin verrattuna, missä samanlaisesta voi vain toivoa. Juoniin ei koskaan kyllästytty vaikka noissa Disneyn leffoissa ne olikin aika pitkälti samaa maata (prinsessa löytää prinssisä, ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka), oli sitten kyseessä eläin- taikka ihmishahmo. Katselen niitä klassikoita vieläkin, huolimatta siitä että suurin osa niistä tehtiinkin ennen minun syntymääni.

Musiikki leffoissa oli aina mitä parhain! Laulut ja sanat olivat oikeasti hyviä, vaikka dubbattuna suomeksi niitä katsottiinkin. Ne liittyivät aina oleellisesti juoneen ja veivät tarinaa hienolla tavalla eteenpäin. Samankaltaiset laulut sen kuin vain harvenee nykyajan lastenelokuvissa, harmi sinänsä.    

Useimmiten nämä Disneyn klassikot ovat opettavaisia jossakin muodossa, mutta se riippuu aivan miltä kantilta katsoo. Varsinkin nyt hieman vanhempana on tullut ajatelleeksi näitä "varjopuolia" elokuvista, jos niin voi sanoa. Noh, alla oleva teksit kertoo pitkälti kaiken oleellisen :D

 Dear Parents. Jasmine was in a relationship with a dirty homeless boy named Aladdin. Snow White lived alone with 7 men. Pinnochio was a liar. Robin Hood was a thief. Tarzan walked around without clothes on. A stranger kissed sleeping beauty and she married him. Cinderella lied and snuck out at night to attend a party. You can't blame us. We were taught to rebel since a young age.. 

Mietitäänpä vielä lopuksi että mistäköhän ysärilapset verrattuna näihin 2000-luvun lapsiin ovat saaneet tämän kuvan millainen se "miehenideaali" on sekä miltä ihanne-mies näyttäisikään?

Vs. Niin, yli kymmenen vuotta sitten hahmot näyttivät miehiltä lihaksineen kaikkineen, kuin nykyään katsellaan tuollaisia siimoja kellä hiukset on kuin suoraan sähköiskun jälkeen. Ennen he olivat laulavia komistuksia ketkä kulki ympäriinsä kanniskellen prinsessojaan. Ei taida tällaista näkyä enää lastenleffoissa? P.S. Onko joku muukin ihmetellyt joskus miksei Lumikin prinssillä ollut nimeä?