Tuesday, April 3
Kesätukka
Hiukseni ovat ohuet ja sitä itse hiustakaan ei ole paljon, joten yritän parhaani saada ne näyttämään paksuilta tupeeraamalla välillä juuresta. Mutta se ei toki peitä huonokuntoisia latvoja kaksihaaraisineen joita on loputtomiin. Poninhäntäkin on pieni viiru ja latvat jakautuvat omiin osioihin huonokuntoisuuden takia. Talven jälkeen hiukset ovat muutenkin todella kuivat ja kaipaavat elinvoimaa.
Minulla ei koskaan elämäni aikana ole ollut pidempiä kuin kainaloihin ylettyviä hiuksia ja monta vuotta sitten aloin kerrostaa hiuksiani jotta latvat eivät olisi tasapitkiä. Se on aiheuttanut sen että nyt kaksihaaraiset alkavat pahimmillaan jo korvan korkeudelta.
Joten olen vähän pähkäillyt leikkaavani lyhyemmät hiukset! Siskoni kävi eilen leikkaamassa hiuksensa hartianpitusiksi ja ovat kivan pirtsakat. Hän on jo tässä pitkin talvea kehottanut minua leikkaamaan hiukseni lyhyemmäksi jotta pääsisin eroon huonoista latvoistani. Itse olen jo pitkään halunnut pitkät hiukset, mutta olen todennut että se ei tule tapahtumaan ellen leikkaa katkeilevia latvoja ensin pois.
Lisäksi jos leikkaisin tasapitkät latvat, hiukseni näyttäisivät ja tuntuisivat huomattavasti paksummilta mutta ennenkaikkea olisi hyväkuntoiset. Joten saa nähdä mitä hiuksilleni teen tässä kevään aikana, väriä ne ainakin alkavat kaipaamaan sillä tyvikasvu alkaa jo olemaan melkoinen!
Omat suosikit ylläolevista kuvista on ehdottomasti keskellä Ciaran pirtsakat piikkisuorat hiukset sekä ala-vasemmalla Cole Cheryl hänen upeilla kiharoillaan. Hyvin voisin omistaa tuollaiset hiukset!
// Mitt egna hår är väldigt tunt och topparna är torra och stripiga. Därför har jag tänkt att jag skulle klippa mitt hår kortare inför sommaren. Det skulle vara trevligt med lite omväxling efter att jag haft likadant hår som jag nu har i evigheter.
Min syrra var igår hos frissan och klippte hon också kortare hår. Hon har försökt övertala mig att klippa mitt hår redan i en lång tid, men jag har villat ha längre hår. Nu när jag såg hennes hr så har jag kommit i andra tankar. Ifall jag klipper skulle de vara ett nytt kapitel för mitt hår. Dessutom skulle de se men också kännas mycket tjockare och fram för allt skulle de vara i gott skick. Få se vad frissan gör åt mig under våren! ;)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

ei vitsi vähä noi ciaran hiukset sopis sulle hyvin! :)
ReplyDeleteKiva kuulla että sopisi! Ton tapasta olisinki hakemassa ;)
Delete