Saturday, January 4

Buumia pukkaa


Sain äitini jo pudistelemaan päätä erilaisten buumieni ansioista. Pari viikkoa sitten olin aivan koirien lumoissa, ja halusin berninpaimenkoiran. Ne kun ovat niin lutusia nallekarhuja! Olen kuitenkin pikkuhiljaa luopunut toivosta ainakin toistaiseksi,  sillä en edes saanut äidiltäni ehtoa jonka isosiskoni saivat silloin aikanaan, kun he halusivat koiraa. Äiti oli nimittäin luvannut hankkia heille koiran, mikäli he ulkoiluttaisivat muovipussia 2 kertaa päivässa kuukauden ajan. Tosin omasta mielestä se oli äidiltäni  aika fiksu veto, tuotahan se koiran omistaminen sitten on. Kahden viikon ulkoiluttamisen jälkeen siskoni antoivat periksi. Noh, meille ei sitten tullut koiraa.

Sitten seuraavaan buumiini. Olen pitkään miettinyt haluavani tatuoinnin. Jonkun pienen ja nätin. Tiedän että se päivä koittaa vielä jonain päivänä, että kävelen sisään tatuointiliikkeeseen ja minuun jätetään merkki, jota tulen kantamaan lopun elämäni. Tatuoinnin haluisin sijaitsevan jollain sellaisella paikalla, jonka voin halutessani peittää. Esimerkiksi jalkapöydälle/ nilkkaan, taikka yläselkään. Ranne olisi myös ihana paikka, mutta hieman hankala mikäli haluaa sen tatuoinnin sitten peittää. Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole varaa taikka selvää visiota hankkiakseni tatuoinnin. Tiedän että jonkunlaisen ankkurin, sulan taikka päivämäärän roomalaisilla numeroilla haluisin. Mutta että mikä niistä ja mihin, on vielä auki. 



Pari päivää takaperin sain hieman hillittyä tätä tatskabuumia piirtelemällä paperille omia visioita siitä, mikä voisi mahdollisesti olla kiva myös omalla iholla :)



No comments:

Post a Comment