Wednesday, December 12

My Wishes

Joulu on jo kohta ovella, ihan huomaamatta on aika vierähtänyt enkä yhden yhtä lahjaa ole vielä ehtinyt hankkia, jaiks! Joulustressi ehtii todennäköisesti kolkuttaa ovea ensin... 

Mutta omiin toiveisiin! En ole tosin sen kummemmin ehtinyt miettiä, suurin osa kuitenkin sellasia juttuja mitä tarvitsisin mutta mihin ei itse ole varaa, tai sitten vain sellaista mikä olisi kiva olla. 

1. Nahkaiset Converset karvavuorella. Niiden tarpeesta kerroin tässä postauksessa!

2. Shepheard- tohvelit. Iso-siskollani on samanlaiset tossut, ja olen sitten niitä tasasin väliajoin lainailemaan, on ne todettu todella kestäviksi ja ihanan lämpösiksi! 

3. Nimikorua olen halunnut jo monia vuosia, mutta sitä ei ole koskaan tullut tilattua. Kaipaisin muutenkin jotain kultaista kaulakorua, ja tämä olisi aivan täydellinen!

4. Remington Sleek & Curl-muotoilurauta. Pikkusiskoni osti kyseisen raudan jonkin aikaa sitten, kuin myös ystäväni. Oma rautani alkaa olemaan todella kulunut ja lähinnä rikkoo hiuksiani... Aina kun saan lainaa siskoni rautaa, tuntuu kuin hiukset olisit suoristamisen jälkeen silkkiä.

5. Uudet vuoratut nahkakäsineet jotta näpit eivät jäätyisi ulkona pakkasessa.

6. White Momentin pipo. Kaipaisin ohutta pipoa joka passaisi hyvin laskettelukamojeni kanssa.

Lisäksi olen toivonut lahjakortteja mm. Zaraan ja BikBokiin.

Mina julklapps-önskelista för året!

1. Bruna Converse i läder. Berättade mera om behovet för sådana i detta inlägg!
2. Varma och sköna Shepherd- tofflor.
3. Halsband med mitt eget namn.
4. Remington Sleek & Curl- hårtång.
5. Nya läderhandskar.
6. White Moment mössa.

Dessutom har jag önskat mig presentkort till Zara och BikBok!

No comments:

Post a Comment